PeeJiin pöpinät

Julkaistu: 15.01.2012
Uutiset >>

 Vuodenvaihteessa sain Riitta Airaksiselta puheenjohtajan "suuret saappaat" joihin nyt yritän pienet käkkäräiset jalkani seuraaviksi kahdeksi vuodeksi asetella. Yritän parhaimpani mukaan jatkaa tehtävää, yhtenä Naisparkkilaisena sekä naisena kumipyörä alalla.
Jokaisen puheenjohtajan rinnalla on myös hallitus joten Rannikon Anne, Johanna "Jossu" Pylvänen, Leskisen Satu, Anna-Kaisa "AK" Lehtinen sekä Mäkisen Mari tulevat pitämään minut suitsissa kuluvan vuoden aikana, kiitos heille jo etukäteen!


Naispark ry juontaa juurensa jo muutamien vuosien taakse Naisway-hankkeeseen, jonka koordinoi JAKK ja projektipäällikkönä toimi yksi Naisparkin perustajajäsenistä, Auli Toivonen. Hanke voitti oman luokkansa Euroopan alueiden komiteassa ja täten toi naisien tasa-arvoisuutta kuljetusaloilla esille Suomen rajojen ulkopuolta myöten. Ja kun projekti päättyi jäi sen yhteentuomilla naisilla kolo sydämmeen... Siittä se sitten lähti =)


Mitä Naispark sitten tänä päivänä on? Olen kuullut monta epäilevää kysymystä "Voinko minä liittyä?" Tällä hetkellä meillä on jäseniä linja-auton ratin takaa, taksista, opiskelijoita, rekkakuskeja, alan koulutuksen puolelta ym. ym. Ja me kaikki olemme yhtä sekä samaa, Naisia Kumipyöräalalla!! Naisparkkipaikalle voi tulla linkkarilla, henkilöautolla tai vaikkapa polkupyörällä. Olet yksi meistä!


Olenkin näiden vuosien, sekä Naiswayn sekä Naisparkin aikana saanut uusia, ihania ystäviä ympäri Suomea ja toivonkin että jokainen jäsen saa kokea saman. Yritämme järjestää ympäri maata tapahtumia, jokaiselle jotakin ja myös virallisempia sekä rennompia sellaisia jotta kynnys tulla mukaan ei olisi korkea. Tule ja puserra!! =)


Ota rohkeasti yhteyttä kun on kysyttävää. Nettisivuilla naispark.fi löydät viralliset ilmoitukset sekä uutiset mutta osallistu myös rennompaan jutusteluun sekä päivänpolttaviin Facebookissa.

Ja niin ihana lausahdus, joka viime vuonna jäi Power Truck Showsta (olemme muuten siellä tänäkin vuonna!) Ailan, Marin sekä Jossun ansiosta elämään, on hyvä lopettaa tämä kirjuuttelu ja kiittää jo valmiiksi kaikkia Teitä jäseniä jotka olette mukana, tulevia unohtamatta...

MYÖ OLLAAN ALALLA!!!


Terveisin Puhheenjohtis Titta Malmila



Takaisin

Kommentit

Ei löytynyt

Kommentoi...